Häjyjen Härmä

Antti Isotalo eli Isoo-Antti, Isoon talo(o)n Antti tai Isontalon Antti (24. elokuuta 1831 Alahärmässä 8. elokuuta 1911 Alahärmässä) oli härmäläinen maanviljelijä ja puukkojunkkari, joka syntyi Alahärmässä, Hanhimäen kylässä. Yhdessä Antti Rannanjärven kanssa hän johti Isoo-joukko-nimistä puukkojunkkarijoukkoa vuosina 1856-1867.

Isotalo oli luonteeltaan levoton, ja hänen harrastuksiinsa kuului muun muassa hevosurheilu. Hän oli etevä kauppamies, ja oli markkinoilla kuin kotonaan. Hänen ei tarvinnut kerätä joukkoa ympärilleen, vaan ihmisten kerrotaan kokoontuneen hänen ympärilleen omasta tahdostaan. Hän oli myös peloton ja hurja tappelija. Suuren kokonsa vuoksi häntä pyydettiin usein valvomaan erilaisiin juhlatilaisuuksiin.

Isotalo oli syytettynä tappojutussa vuonna 1858, mutta vapautettiin täyden näytön puuttuessa. Uusien todistajien lausuntojen perusteella kihlakunnanoikeus kuitenkin langetti mestaustuomion tästä teosta vuonna 1869. Hovioikeuden ja senaatin käsittelyn jälkeen tuomio muuttui 12 vuodeksi pakkotyötä. Hämeenlinnan kuritushuoneessa. Isotalon kerrotaan kieltäneen tapon lopun ikänsä. Vankilassa hän käyttäytyi hyvin. Isotalo oli kolmesti naimisissa.

Lähde: Wikipedia
Puukkoja ja häjyjä Härmässä

KONTAKTE UND BUCHUNGEN

Telefon
+358 40 581 1969
(Päivi Hautala)

E-Mail-Adresse:
info(at)jaaskanloma.fi


Wetter - Kauhava