Yllätyksiä ympäristöstä

Suomen Siirtolaisuusmuseo aloitti toimintansa Seinäjoen Peräseinäjoella vuonna 2006. Siirtolaisuusmuseolla on kaksi käyntikohdetta, Maailman Raitti Peräseinäjoen Kalajärven Matkailukeskuksen yhteydessä ja Suomen Siirtolaisuusmuseo Kulttuuritalo Pokilla Peräseinäjoen keskustassa osoitteessa Keskustie 28-30. Kohteet ovat vajaan kahden km:n etäisyydellä toisistaan.

Siirtolaisuusmuseon Maailman Raitti sijaitsee Kalajärvellä osoitteessa Länsirannantie 2. Maailman Raitti rakentuu suomalaissiirtolaisten asumista ja elämää eri puolilla maailmaa esitteleväksi matkailukohteeksi. Alueelle on jo siirretty Matti Hakalan n. 100 vuotta sitten Amerikan tienesteillään rakentama Hakalan talo, jossa esitellään Hakalan perheen siirtolaisuutta ja eteläpohjalaista maalaisasumista. Australian Queenslandista on lahjoitettu ja kuljetettu suomalaisten sokeriruokofarmin työntekijöiden asuntoparakki eli keinikämppä irtaimistoineen. Rakennus avattiin yleisölle v. 2010. Ylihärmäläisen rangaistusvangin Matti Unkurin perheelleen rakentama hirsitalo on tuotu Siperian Omskista Maailman Raitille. Lahjoittaja on Matti Unkurin viidennen polven jälkeläinen.

Lähde: Seinäjoen matkailuyrittäjät ry.

yhteystiedot ja varaukset

Puhelin:
+358 40 581 1969
(Päivi Hautala)
ma-pe klo 9.00-20.00
la-su klo 12.00-16.00
(ei tekstiviestillä)

Sähköpostiosoite:
info(at)jaaskanloma.fi
Sähköpostiin vastataan
kahden päivän sisällä.


Sää - Seinäjoki